Sanni Kariniemi haki teollisen muotoilun koulutukseen puualan artesaaniopintojen jälkeen.
- Teollisen muotoilun koulutusohjelma alkoi MAMKissa samana vuonna kuin valmistuin, joten kävin pääsykokeissa ja täällä ollaan nyt toista vuotta.
Parasta opiskelussa on Sannin mielestä mahdollisuus toteuttaa itseään yhdessä muiden hyvin tyyppien kanssa.
- Tähän mennessä yritysprojektit ovat olleet mielenkiintoisimpia, tosin melko haastavia. Tuntuu, että meidän koulutusohjelmaan panostetaan paljon. Uskon, että MAMKista saa hyvät eväät tulevaisuuden haasteisiin.
Ammattikorkeakouluopinnot ovat Sannin mielestä käytännönläheisiä.
- AMK:ssa on reippaasti lukiota vähemmän lähiopetusta, mutta itseopiskeluun menee taas enemmän aikaa. Tenttejä on muotoilun koulutusohjelmassa melko vähän. Enemmän käytäntöä, vähemmän pänttäämistä.
Mikkeliläinen Sanni arvostaa kotikaupunkiaan.
- Sopiva koko ja sijainti kartalla. Omalta kannaltani täällä on hyvät harrastusmahdollisuudet ja ulkoilumaastot. Vapaa-ajalla yritän parhaani mukaan rentoutua. Joskus se meinaa kemuja, ja joskus taas vain kotona nyhjäämistä. Agilityn parissa vierähtää jollain tavalla useampikin ilta viikossa.
Toisen vuoden opiskelijalla on jo alustavia suunnitelmia valmistumisen jälkeen.
- Lähellä tai kaukana tulevaisuudessa kiinnostaisi mahdollisesti oman yrityksen perustaminen.
Teollisen muotoilun osaamista tarvitaan kaikilla teollisuuden ja tuotannon aloilla. Muotoilija vastaa tuotteen käytettävyyteen, valmistettavuuteen, markkinoitavuuteen ja ulkonäköön liittyvistä ominaisuuksista. Teollisen muotoilun lisäksi koulutuksessa korostuvat eri materiaalien ominaisuuksiin ja jalostamiseen liittyvät tiedot ja taidot.
Koulutus toteutetaan yhteistyössä materiaalitekniikan koulutuksen kanssa. Koulutuksessa käytetään hyödyksi nykyaikaisia tiloja ja tekniikkaa, kuten 3D-virtuaalistudiota. Opintoihin sisältyvissä kehittämisprojekteissa suunnitellaan yrityksille uusia tuotteita sekä kehitellään niiden muotoilu- ja rakenneratkaisuja.
Opiskelukaupunkisi
Saatat olla kiinnostunut myös materiaalitekniikan tai teatteripuvustuksen/vaatetussuunnittelun opinnoista